Dahua SD1A203T-GN 2MP PTZ valvontakamera

Dahua

Dahua Full HD 2MP PTZ valvontakamera

Dahua SD1A203T-GN huomaamaton PTZ valvontakamera soveltuu erinomaisesti kodin, kesämökin ja pienten yritysten valvontajärjestelmään. PTZ ohjauksella saat kattavan tilannekuvan valvottavasta kohteesta ilman monia kameroita. Ohjauksen ja moottoroidun linssin ansiosta kuvaat helposti esimerkiksi käytäviä ja kulmien molempia puolia. Kameran voi kiinnittää myös tolppaan kuvaamaan laajoja alueita. Kameran pakkaus ei sisällä virtalähdettä tai asennuspohjaa.


Intelligent Video System valvonnan helpottamiseksi

Kameran ominaisuuksiin kuuluu Intelligent Video System, jossa on intrusion, tripwire, puuttuvan ja tuodun kappaleen tunnistaminen ja kasvon tunnistus ominaisuudet. Intrusion toiminnolla piirrät kameran kuvaan alueen, johon tunkeutuessa kamera tunnistaa tapahtuman ja alkaa tallentamaan. Tripwire toiminnolla piirrät kameran kuvaan ansalangan, jonka katketessa kamera alkaa tallentamaan. Näillä kahdella toiminnolla suojaat helposti vaikka oman etupihan tai terassin. Kappaletunnistuksella kamera tunnistaa, kun valvottavalta alueelta on viety tai on tuotu esine. Kamera myös tunnistaa kuvasta ihmiskasvot ilman erityispiirteiden suodatusta ja varsinaista kasvojen tunnistusta..

Lisäksi kamera on varustettu H.265 -videopakkauksella, joka kuluttaa kaistaa huomattavasti vähemmän kameran kuvaa striimatessa. Uuden videopakkauksen ansiosta videokuva ei myöskään vie suuria määriä tallennustilaa.

Kamera sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön

Dahuan kamera kestää haastavissakin olosuhteissa. Kameralla on IP66 kotelointiluokitus, eli se kestää kokonaan pölyä ja kovalla paineella ruiskutettavan vesisuihkun.

Kameralla on myös IK08 ilkivaltasuojaus, eli se kestää viiden joulen iskun. Isku vastaa 1.7kg kappaleen tiputtamista 30 senttimetristä.

Kamera kestää hyvin myös äärimmäisiä lämpötiloja. Kamera toimii vielä –30°C pakkasasteesta +60°C asteeseen.

Kameralla on monipuoliset virransaantiominaisuudet

PoE
Dahuan PoE:lla saat kameralle virran ja datan samalla kaapelilla. Yksi CAT6 -kaapeli kuljettaa virran ja datan jopa 100m asti.

DC12V / 1.5A
Kameroissa on myös tuki ja johdot ulkoiseiselle virtalähteelle. Kamera tukee 12VDC liitäntää. Ulkoinen virtalähde myydään erikseen.

Tekniset tiedot

ValmistajaDahua
Tuotekoodi

SD1A203T-GN

Kenno1/2.8" Progressive CMOS
Resoluutio ja megapikselit1920 x 1080p, 2MP
Min valaistus (värikuvalle)0.05 Lux@F1.8
(pimeäkuvaus)15m
LinssiMoottoroitu
Polttoväli2.7mm~8.1mm
KuvalaajuusVaaka 105.6°, pysty 35.2°, 3x ZOOM
WizMind ja IVSWizMind: Ei, IVS: Tripwire (ansalanka), intrusion (tunkeutuminen)
Tuodun / viedyn kappaleen tunnistaminen, Kasvon tunnistus
Ei tue automaattista seurantaa
SMD 3.0
Ei
Videopakkaus
H.265+/H.265/H.264+/H.264
VerkkoprotokollatIPv4/IPv6, HTTP, HTTPS, SSL, TCP/IP, UDP, UPnP,
ICMP, IGMP, SNMP, RTSP, RTP, SMTP, NTP, DHCP,
DNS,PPPOE,DDNS,FTP, IP Filter,QoS,Bonjour,802.1x
Kuvataajuus
Main stream: 1080P/720P(1 ~ 25/30fps)
Sub stream1: D1/CIF(1 ~ 25/30fps)
Sub stream2: 720P/D1/CIF(1 ~ 25/30fps)
Streamit

Mahdollisuus kolmeen streamiin

Bit Rate
H.265/H.264: 448K ~ 8192Kbps
Kuvankorjaus
120dB WDR, BLC, HLC
Kohinanvaimennus
Ultra DNR (2D/3D)
Sisäänrakennettu mikrofoni
Ei
Virta
DC 12V/1.5A, PoE(802.3af)
Tehonkulutus
7.8W, 10.5W (IR päällä)
Käyttölämpötila
-30°C ... +60°C
Kotelointi
Metallinen
Mitat
Φ128mm x 63mm

Dahua

Dahua

Dahua tunnetaan yhtenä maailman suurimpana valvontakameravalmistajana, samalla myös yhtenä arvostetuimmista. Dahua tuotteet tarjoavat viimeisintä valvontalaiteteknologiaa yhdistettynä kilpailukykyiseen hintaan. Dahua valvontakameramallisto on hyvin laaja, mallistosta löytyvät valvontakamerat kotiin, mökille, toimistoon, kauppoihin, yritystiloihin ja julkisiin kohteisiin, toisin sanoen siis joka tarpeeseen.

Dahua kaikki IP-kamerat ja -tallentimet täyttävät ETSI EN303 645 -standardin edellyttämät vaatimukset ja ovat siten turvallisia käyttää niin koti- kuin yrityskäytössä. EU:n ETSI EN303645-standardi määrittelee verkkoon liitettävien laitteiden tietoturvallisen asennuksen ja käytön takaavan toiminnan neljäntoista kohdan vaatimuksissa.

Muita tuotemerkin tuotteita

Kysy tuotteesta

Lähettämiäsi tietoja käytetään yhteyden­otto­pyyntöön vastaamiseen. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

 

 

Tilaa uutiskirje

Voit tilata uutiskirjeemme alla olevalla lomakkeella kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Tilaamalla uutis­kirjeen annat meille luvan käyttää tietojasi suora­markkinointiin. Voit perua luvan koska tahansa. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit