289,90 €
Dahua SD1A203T-GN huomaamaton PTZ valvontakamera soveltuu erinomaisesti kodin, kesämökin ja pienten yritysten valvontajärjestelmään. PTZ ohjauksella saat kattavan tilannekuvan valvottavasta kohteesta ilman monia kameroita. Ohjauksen ja moottoroidun linssin ansiosta kuvaat helposti esimerkiksi käytäviä ja kulmien molempia puolia. Kameran voi kiinnittää myös tolppaan kuvaamaan laajoja alueita. Kameran pakkaus ei sisällä virtalähdettä tai asennuspohjaa.
Kameran ominaisuuksiin kuuluu Intelligent Video System, jossa on intrusion, tripwire, puuttuvan ja tuodun kappaleen tunnistaminen ja kasvon tunnistus ominaisuudet. Intrusion toiminnolla piirrät kameran kuvaan alueen, johon tunkeutuessa kamera tunnistaa tapahtuman ja alkaa tallentamaan. Tripwire toiminnolla piirrät kameran kuvaan ansalangan, jonka katketessa kamera alkaa tallentamaan. Näillä kahdella toiminnolla suojaat helposti vaikka oman etupihan tai terassin. Kappaletunnistuksella kamera tunnistaa, kun valvottavalta alueelta on viety tai on tuotu esine. Kamera myös tunnistaa kuvasta ihmiskasvot ilman erityispiirteiden suodatusta ja varsinaista kasvojen tunnistusta..
Lisäksi kamera on varustettu H.265 -videopakkauksella, joka kuluttaa kaistaa huomattavasti vähemmän kameran kuvaa striimatessa. Uuden videopakkauksen ansiosta videokuva ei myöskään vie suuria määriä tallennustilaa.
Dahuan kamera kestää haastavissakin olosuhteissa. Kameralla on IP66 kotelointiluokitus, eli se kestää kokonaan pölyä ja kovalla paineella ruiskutettavan vesisuihkun.
Kameralla on myös IK08 ilkivaltasuojaus, eli se kestää viiden joulen iskun. Isku vastaa 1.7kg kappaleen tiputtamista 30 senttimetristä.
Kamera kestää hyvin myös äärimmäisiä lämpötiloja. Kamera toimii vielä –30°C pakkasasteesta +60°C asteeseen.
PoE
Dahuan PoE:lla saat kameralle virran ja datan samalla kaapelilla. Yksi CAT6 -kaapeli kuljettaa virran ja datan jopa 100m asti.
DC12V / 1.5A
Kameroissa on myös tuki ja johdot ulkoiseiselle virtalähteelle. Kamera tukee 12VDC liitäntää. Ulkoinen virtalähde myydään erikseen.
Valmistaja | Dahua |
Tuotekoodi | SD1A203T-GN |
Kenno | 1/2.8" Progressive CMOS |
Resoluutio ja megapikselit | 1920 x 1080p, 2MP |
Min valaistus (värikuvalle) | 0.05 Lux@F1.8 |
(pimeäkuvaus) | 15m |
Linssi | Moottoroitu |
Polttoväli | 2.7mm~8.1mm |
Kuvalaajuus | Vaaka 105.6°, pysty 35.2°, 3x ZOOM |
WizMind ja IVS | WizMind: Ei, IVS: Tripwire (ansalanka), intrusion (tunkeutuminen) Tuodun / viedyn kappaleen tunnistaminen, Kasvon tunnistus Ei tue automaattista seurantaa |
SMD 3.0 | Ei |
Videopakkaus | H.265+/H.265/H.264+/H.264 |
Verkkoprotokollat | IPv4/IPv6, HTTP, HTTPS, SSL, TCP/IP, UDP, UPnP, ICMP, IGMP, SNMP, RTSP, RTP, SMTP, NTP, DHCP, DNS,PPPOE,DDNS,FTP, IP Filter,QoS,Bonjour,802.1x |
Kuvataajuus | Main stream: 1080P/720P(1 ~ 25/30fps) Sub stream1: D1/CIF(1 ~ 25/30fps) Sub stream2: 720P/D1/CIF(1 ~ 25/30fps) |
Streamit | Mahdollisuus kolmeen streamiin |
Bit Rate | H.265/H.264: 448K ~ 8192Kbps |
Kuvankorjaus | 120dB WDR, BLC, HLC |
Kohinanvaimennus | Ultra DNR (2D/3D) |
Sisäänrakennettu mikrofoni | Ei |
Virta | DC 12V/1.5A, PoE(802.3af) |
Tehonkulutus | 7.8W, 10.5W (IR päällä) |
Käyttölämpötila | -30°C ... +60°C |
Kotelointi | Metallinen |
Mitat | Φ128mm x 63mm |
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 10.2.2020 alkaen.
Suomen Turvatuote Oy
Levykuja 5
61800 Kauhajoki
0453176088
myynti@suomenturvatuote.fi
2795657-1
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Suomenturvatuote.fi yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Suomen Turvatuote Oy
Levykuja 5
61800 Kauhajoki
0453176088
myynti@suomenturvatuote.fi
2795657-1
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.